Polun = jakautuminen, polku(?)
Islanninhevonen, tamma Säkäkorkeus 145cm, musta splashed white (Ee/aa/nSpl) Syntynyt 23.6.2016, Islanti Iältään 10 vuotta, ikääntyminen satunnaista Kasvattaja Spegillflói Islensk Hestar evm Omistaja Huldufólk (VRL-12637) PKK2474, VH19-030-0001 5-käyntinen |
Voi, ihana Polun. Toista yhtä lempeää ja hyväsydämistä tyyppiä saa hakea, sillä Polunilla on sydämessään paikka jokaiselle. Leikkisä tamma tulee juttuun jokaisen kanssa, oli kyseessä sitten toinen hevonen, ihminen, koira, tai mitä tahansa niiden väliltä. Ajoittain tamman voi löytää sosialisoimasta peurojen ja kauriiden kanssa, ajoittain on se nähty pitämässä sadetta puun alla ketturepolaisen seuralaisena tai tanssimassa pellolla perhosten parissa. Polun on mitä uskomattomin, eikä sitä taida ihan maallisin sanoin voida kuvailla.
Miten joku voikaan ottaa jokaisen vastaantulijan niin avoimesti, niin lempeästi ja niin täynnä rakkautta vastaan? Se taitaakin olla se Polunin taikavoima, hänen terapeuttinen puolensa. Polunin kanssa ollessa on mahdoton tuntea surua tai ahdistusta, sillä Polunin energia on niin rauhoittavaa ettei mieleen mahdu yhtäkään ikävää ajatusta.
Laumassa Polun on se kaikkien kaveri, social butterfly. Se on aina ensimmäinen, joka tutustuu uusiin lauman jäseniin, ja saa jokaisen soluttautumaan joukkoon. Polun löytää jokaiselle oman paikkansa ja kaikki voivat kääntyä sen puoleen. Polun leikittää varsoja ja vahtii vanhempien unta, ja se on aina - ihan aina! - valmis lähtemään ihmisenkin matkaan hyväntuulisesti ja motivoituneena. Täydelliseksikin voisi Polunia siis kuvailla, mikäli täydellisyyteen uskoo. Tämä tamma taitaa olla sen perikuva.
Polun on rodulleen tyypillisesti viljakas ja vauhdikas - mitä lujempaa saa mennä, sen parempi. Polunilla onkin upea töltti ja vahva passi. Töltissä Polun pystyy liikkumaan sekä lisättyä että kootumpaa tölttiä puhtaassa temmossa ja se suorastaan tuntuu nauttivan liikkeen hurmasta. Tyytyväisenä pärskähdellen Polun pistelee menemään polvella koreasti, ja katselijoiden suut loksahtavat auki, niin hieno se on!
Polun sopii perustaitoisille ja kokeneille ratsastajille.

Varusteet |
OhjeetSatulan alle porontalja. |
Sukutaulu
i. Mörgæs frá Leigusala evm. isl 139cm mkrj 5-käynti | ii. Kápu frá Sjóhús evm. isl 140cm trnkrj 4-käynti | iii. Geisli frá Sjóhús evm. isl 141cm prn |
iie. Elkshugi frá Fjöll evm. isl 135cm mkrj | ||
ie. Fjörður frá Dundrauna evm. isl 136cm m 5-käynti | iei. Eldur frá Blárjökull evm. isl 137cm vkko | |
iee. Ungfrú frá Dundrauna evm. isl 140cm m | ||
e. Sólsetur frá Spegillflói evm. isl 148cm prt 4-käynti | ei. Jupiter frá Lítillhús evm. isl 148cm prt 4-käynti | eii. Mars frá Lítillhús evm. isl 149cm tprt |
eie. Höfðingja II evm. isl 145cm m | ||
ee. Pýramidá frá Spegillflói evm. isl 148cm vkko 4-käynti | eei. Vindur frá Blómleg evm. isl 147cm vkko | |
eee. Fána frá Móðir evm. isl 146cm rtktj 5-käynti |
Sukuselvitys
Polun on evm sukuinen
jälkeläiset
Syntyi
11.12.2017 |
saavutukset
Rate My Pony, ensiarvostelu - tulokset
3 Star Prospect, 1106/1900 pistettä
Rakenne 70%, Liikkeet 43%, Luonne 66%, Taidot 50%

Kilpailukalenteri
pkk
EO-sertit x5
KP x4
EM x5
KP x4
EM x5
24.2.2019, kutsu - DS Valmennustalli, Muu kuva: Ratsastuskuva tuom. Lynn: KP
"Kuvassa on ihastuttavan leppoisa ja hyväntuulinen tunnelma sekä kaunis valaistus. Ratsukon yksinkertainen väritys sopii kuvaan ja sen tyyliin; tyylillinen kontrasti taustan ja ratsukon välillä nostaa molemmat osat mukavasti esiin."
24.2.2019, kutsu - DS Valmennustalli, Muu kuva: Hevoskaverukset tuom. Lynn: KP (EM: Tarinallisuus)
"Mielikuvitus herää välittömästi leikittelemään kysymyksellä: mitäs nämä juonivat?"
28.4.2019, DS Valmennustalli - Muu kuva: Rento fiilis, tuom. Lynn: KP
"Kuva saa haikailemaan kunnon pitkään maastoon. Mitään sen rentouttavampaa tuskin onkaan, ja näkeehän sen tämän kaksikon tyytyväisistä olemuksistakin."
20.7.2019, DS Valmennustalli - Muu kuva: Maastoilua, tuom. aksu: KP
"Ihanan rauhallinen tunnelma. Ratsukon kumpikin osapuoli nauttii selkeästi. Ratsukon ja taustan toteutustyylit eroavat melko voimakkaasti toisistaan. Järven vedenpinnan väritys on hieno!"
12.4.2019, kutsu - Kaajapurojen talli, Poniorit ja -tammat, tuom. aksu: EO-sert
31.12.2021, Roihaja: EO-sert tuom. jodochus: EO-sert
17.12.2021, Green Mage: EO-sert tuom. Marjahilla: EO-sert
25.08.2018, PKK: EO-sert tuom. Arinka: EO-sert
16.12.2017, Equestrian Center Amjad: EO-sert tuom. Elisa: EO-sert
17.12.2021, Green Mage: EM (Tekniikka), tuom. Marjahilla
21.06.2020, Zen: EM (söpöys), tuom. Jutta
20.07.2019, DS Valmennustalli: EM (Tunnelma), tuom. Kaneli
24.02.2019, DS Valmennustalli: EM (Tunnelma), tuom. Lynn
24.02.2019, DS Valmennustalli: EM (Tarinallisuus), tuom. Lynn

ARJ
Sijoituksia 18 kpl, joista voittoja 10 kpl
24.03.2018, kutsu - Majorithy Arabians, Kouluratsastus FS.1: 6/43
23.03.2018, kutsu - Majorithy Arabians, Töltti T.1: 1/48
22.03.2018, kutsu - Majorithy Arabians, Passikoe P.1: 5/56
21.03.2018, kutsu - Majorithy Arabians, Töltti T.1: 4/48
03.03.2018, kutsu - Aramore Baroques, Speedpassi P.2: 4/23
02.03.2018, kutsu - Aramore Baroques, Speedpassi P.2: 3/23
05.12.2018, kutsu - Kisakeskus Jelly, töltti T.1: 2/8
20.2.2019, kutsu - Adina, 5-käynti F.1: 3/10
20.2.2019, kutsu - Adina, 250 metrin passijuoksu P.1: 3/11
23.6.2019, kutsu - Adina, 5-käynti F.1: 1/12
23.6.2019, kutsu - Adina, 250 metrin passijuoksu P.1: 3/12
11.08.2021, Rósgarður - Tölt in harmony: 1/3
13.08.2021, Rósgarður - Tölt in harmony: 1/3
14.08.2021, Rósgarður - Tölt in harmony: 1/3
15.08.2021, Rósgarður - Tölt in harmony: 1/3
16.08.2021, Rósgarður - Tölt in harmony: 1/3
17.08.2021, Rósgarður - Tölt in harmony: 1/3
20.08.2021, Rósgarður - Tölt in harmony: 1/3

MUUT TAPAHTUMAT
09.05.2018, kirjoittanut Pölhö
Aamulla ratsastin Manatulla ja se meni niin pyllylleen kuin ikinä voi, joten nyt iltapäivästä lähdin vielä Polunin kanssa vääntelemään samaiselle hiekkakuopalle piristyksen toivossa — Polun kun on niin iloinen, vauhdikas ja kuitenkin kuuliainen että sen kanssa tuntee olonsa automaattisesti paremmaksi. Niin kävi myös nyt: olipa ihanaa ratsastaa hevosella jota ei tarvinnut koko ajan työntää eteenpäin, ja jota sai rauhassa taivutella, kasata ja pidentää, niin ettei moottorin hyytymistä tarvinnut pelätä. Hivenen passivahva Polun oli, varsinkin ensimmäisten laukkojen jälkeen, kuumuessaan kun tämä tuppaa tarjoamaan passitahtia kaikkiin askellajeihin, mutta kun vain jaksoin pyytää ravia ja nelitahtista käyntiä estäen etenemisen pienenkin passimaisuuden häivähtäessä, niin lopulta Polun liikkui myös perusaskellajeissa aivan rauhassa ja puhtaasti. Jopa laukassa! Issikkapallero on oikea päivieni pelastus, miten olenkaan pärjännyt ilman sitä.
23.10.2017, kirjoittanut Pölhö
Polun on ollut nyt puoli vuotta Suomessa ja muutaman päivän Närhimäessä. Tamma on ottanut muutoksen vastaan tyyneesti, heti ensimmäinen reaktio uudessa kodissa oli heinäkasan etsiminen ja sille parkkeeraaminen seuraaviksi tunneiksi. Päästessään Erikan kanssa pihattoon, Polun muutaman kerran vingahti ja alistui sitten tyyneydellä vanhemman naisen komentoon. Uskomattoman viisas ja tyyni otus! Ratsastaessa tästä ei tosin kuulemma viljaa puutu, mutta sen minä testaan vasta huomenna.

tämä on virtuaalihevonen